Enimmäkseen harmiton -lainauksia

Uutiset   Hahmot   Planeetat   Linkit   Lainaukset   Muuta   Historia   Tietoja sivustosta   Vieraskirja
Villen kotisivut

<< Pääsivu
Kaikki

Linnunradan käsikirja liftareille
Maailmanlopun ravintola
Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki
Terve, ja kiitos kaloista
Enimmäkseen harmiton
<<

Hahmot tästä kirjasta Planeetat tästä kirjasta


  Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu.

Kaikki mikä tapahtuessaan saa aikaan muita tapahtumia, saa aikaan muita tapahtumia.

Kaikki mikä tapahtuessaan saa aikaan sen, että se tapahtuu uudestaan, tapahtuu uudestaan.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä tapahdu kronologisessa järjestyksessä.
  Mikään ei kulje valoa nopeammin paitsi ehkä huonot uutiset, jotka noudattavat aivan omia lakejaan. Arkintoofle Minorin hingefreelilaiset yrittivät kerran rakentaa avaruusaluksen, jonka voimanlähteenä oli huonot uutiset, mutta se ei toiminut järin hyvin, ja heidät otettiin kaikkialla niin töykeästi vastaan, että matkustamisessa ei oikeastaan ollut mitään mieltä.
  Kun ääretön epätodennäköisyysmoottori tuli mukaan kuvioihin ja kokonaiset planeetat alkoivat sekoilla, Maximegalonin yliopiston uljas historian laitos antoi lopulta periksi ja luovutti rakennuksensa nopeasti kasvavalle yhdistetylle teologian ja vesipoolon tiedekunnalle, joka jo vuosia oli havitellut niitä.
  Klik, klik klik, klik, klik, hmmm.
  Hmmmm.
  Alatason valvontaohjelma herätti hieman ylemmän tason valvontaohjelman syvällä aluksen uneliaissa kyberaivoissa ja ilmoitti sille, että aina kun se päästi klikin kuului pelkkä hmmm. Ylemmän tason valvontaohjelma tiedusteli mitä siitä sitten olisi pitänyt seurata, ja alatason valvontaohjelma vastasi, että ei muistanut ihan tarkalleen, mutta luuli että pikemminkin jonkinlainen vaimea tyytyväinen huokaus, eikö vain? Se ei tiennyt mitä tämä hmmm oikein oli. Klik, hmmm, klik, hmmm. Se siitä vain seurasi.
  Seurasi pitkällinen hätäkoodien vaihto, kun robotit tutkivat määräysten pätevyyden. Viimein ne varmistuivat siitä, että kaikki on kunnossa. Ne purkivat keskustehtävämodulin varakappaleen suojapakkauksesta, kantoivat sen ulos varastosta ja suistuivat kieppuen avaruuden tyhjyyteen.
  Tämä antoi ensimmäisen merkittävän vihjeen siitä, mikä oli vialla.
  Lisätutkimukset vahvistivat pian, mitä oli tapahtunut. Meteori oli kolhaissut alukseen ammottavan reiän. Alus ei ollut rekisteröinyt sitä aikaisemmin, koska meteori oli rysähtänyt siististi juuri siihen kohtaan aluksen tietojenkäsittelylaitteistoa, jonka tehtävänä oli rekisteröidä mahdolliset meteoritörmäykset.
  Oli vielä toinenkin ongelma. Sillä aikaa kun miehistö oli horroksessa kaikkien sen jäsenten mielet, muistit, henkilöllisyydet ja tieto tehtävästään oli siirretty turvaan aluksen keskustehtävämoduliin. Miehistöllä ei olisi harmainta aavistustakaan siitä, keitä he olivat tai mitä he olivat tekemässä. Ett' silleen.
  Yksi elämän merkillisyyksiä on se, millaisissa paikoissa se on valmis elämään. Elämä keksii aina keinon sinnitellä eteenpäin riippumatta siitä mistä se sattuu saamaan otteen, olipa kyse sitten Santraginus V:n juovuttavista meristä, joissa kalat eivät tunnu piittaavan tuon taivaallista siitä mihin suuntaan uiskentelevat, tai Frastran tulimyrskyistä, joissa elämän sanotaan alkavan 40 000:ssa asteessa, tai rotan peräsuolessa, jossa jotkin otukset piileskelivät ihan pelkkää piruuttaan.
  Kun viimeksi tehtiin lista newyorkilaisten sadasta omimmasta ominaisuudesta, terve järki sijoittui 79. sijalle.
  On ihan toista olla sellainen olio, joka viihtyy kuumassa ja jonka mielestä 40 000 asteen ja 40 004 asteen välinen lämpötila on varsin tyydyttävä, kuin olla sellainen, joka tietyssä kohden planeettansa kiertorataa joutuu kääriytymään muiden elukoiden nahkoihin ja puoli kierrosta myöhemmin saa huomata palaneensa rakoille.
  Kun New Yorkissa on syksy, ilma löyhkää siltä kuin siinä olisi kärvennetty vuohenraatoja, ja jos tekee mieli peräti hengittää on parasta avata ikkuna ja työntää pää sisään rakennukseen.
  Edellisellä viikolla astronomit olivat ilmoittaneet viimeinkin löytäneensä kymmenennen planeetan Pluton kiertoradan takaa. He olivat etsineet sitä vuosikausia, koska kaukaisimpien planeettojen kiertoradoissa oli tiettyä epäsäännöllisyyttä. Nyt planeetta oli vihdoinkin löytynyt, ja astronomit olivat hyvin tyytyväisiä ja kaikki olivat hirveän onnellisia heidän puolestaan ja niin poispäin. Planeetalle oli annettu nimeksi Persephone, mutta pian se sai lempinimen Rupert, jonkun astronautin papukaijan mukaan - juttuun liittyi jokin pitkästyttävän hellämielinen tarina - ja kaikki oli oikein suurenmoisen ihastuttavaa.
  Hän kirjoitti suurin kirjaimin paperilapulle nimensä, sitten huoneen numeron, sitten "OLEN BAARISSA", ja antoi lapun vastaanottoapulaiselle, joka katsoi sitä.
  "Siltä varalta että minulle soitetaan. OK?"
  Vastaanottoapulainen tutki paperia edelleen.
  "Haluatko, että tarkistan onko hän huoneessaan?" mies kysyi.
  "Tiedänhän minä, ettei astrologia ole tiedettä", Gail sanoi. "Ei tietenkään ole. Se on pelkästään sattumanvarainen sääntökokoelma niin kuin shakki tai tennis tai mikä se kumma juttu on jota te englantilaiset harrastatte?"
  "Hmm, tarkoitatko krikettiä vai itseinhoa?"
  "Parlamentaarista demokratiaa. --"
  Pikkuruinen valvontakamera baarin yllä oli kääntynyt seuraamaan hänen liikkeitään. Se sekoitti hänen konseptinsa. Useimmat eivät olisi huomanneet mokomaa. Sitä ei ollut suunniteltu huomattavaksi. Sitä ei ollut suunniteltu vihjaamaan, että nykyisin ei edes kallis ja tyylikäs newyorkilainen hotelli voinut olla varma siitä, ettei joku asiakkaista äkkiä vetäisi asetta esiin tai esiintyisi ilman solmiota.
  Siinä ajassa, jota me naurettavasti sanomme menneisyydeksi, on Linnunradan käsikirja liftareille puhunut paljonkin rinnakkaisista maailmankaikkeuksista. Sellaisia asioita eivät kuitenkaan ymmärrä muut kuin ylemmän asteen jumalat, ja kun nyttemin on sitovasti todistettu, että kaikki tunnetut jumalat ilmaantuivat maailmaan reilut kolme miljoonasosasekuntia maailmankaikkeuden synnyn jälkeen eivätkä sitä edeltäneellä viikolla niin kuin he itse ovat tähän asti väittäneet, heillä on melko paljon selitettävää jo siinä, eivätkä he siis voi tässä yhteydessä kommentoida astrofysiikkaan liittyviä asioita.
  Käsikirjan mukaan tärkein rinnakkaisia maailmankaikkeuksia koskeva asia on se, etteivät ne ole rinnakkaisia.
  On myös tärkeää ymmärtää, etteivät ne tarkkaa ottaen ole liioin maailmankaikkeuksia, mutta on helpompaa yrittää ymmärtää se vähän myöhemmin, kun on ensin ymmärtänyt sen että mikään mitä on siihen saakka ymmärtänyt ei ole totta.
  Syy siihen etteivät ne ole maailmankaikkeuksia on se, että mikään maailmankaikkeus ei ole entiteetti sinällään, vaan ainoastaan tapa tarkastella sitä mistä teknisesti käytetään nimitystä KYS eli Koko yleinen sekasotku. Koko yleinen sekasotkukaan ei oikeastaan ole olemassa, vaan se on vain niiden lähestymistapojen kokonaisuus, joilla sitä voisi tarkkailla jos se olisi olemassa.
  Syy siihen miksi ne eivät ole rinnakkaisia on sama kuin se miksi meri ei ole rinnakkainen. Se ei merkitse mitään. Koko yleisen sekasotkun voi jakaa osiin miten vain, ja tavallisesti lopputuloksena on se jota joku sanoo kodikseen.
  Nyt saa ihan vapaasti jokeltaa.
  Nilkkaa särki epätavanomaisen pirusti. Lattia ei ollut ainoastaan vajaata kymmentä senttiä kauempana ilmastointitunnelista, se oli myös eri planeetalla, mutta ne sentit hänet olivat yllättäneet. Linnunradan käsikirjan toimitalo siirrettiin hyvin usein nopeasti uudelle planeetalle ilmastollisista, vieraanvaraisuudellisista, energialaskullisista tai verotuksellisista syistä, mutta se rekonstruoitiin aina täsmälleen samalla tavalla lähes molekyylin tarkkuudella. Monille yhtiön työntekijöistä toimistotalon pohjapiirros edusti ainoaa pysyväistä osatekijää heidän rajusti vääristyneessä maailmankuvassaan.
  Antwelmin olettamus oli niin kertakaikkisen mainio, että hänet julistettiin pyhimykseksi. Eikä se siihen jäänyt, vaan kaikki aiemmat pyhimykset, jotka oli julistettu pyhimyksiksi siksi että heidät oli surkeasti hirtetty tai siksi että he olivat eläneet pää alaspäin sontatynnyrissä, alennettiin arvoasteikossa ja heistä ruvettiin puhumaan vähän vaivautuneeseen sävyyn.
  Mitä tahansa loogisesti ajattelevaa olentoa voi huiputtaa jokin sellainen, joka ajattelee vähintään yhtä loogisesti. Helpoin tapa huijata täysin loogista robottia on syöttää sille sama ärsykeketju kerta toisensa jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan niin että se lukkiutuu ohjelmasilmukkaan. Parhaiten tämän osoitti kuuluisa sillivoileipäkoe, jonka suoritti MYIMHSI (Maximegalonin Yllättävän Ilmeisen Mahdollisimman Hitaan Selvittämisen Instituutti) tuhansia vuosia sitten.
  Valitettavasti tarjoiluvaunu ei ollut paikallaan. Ford heittäytyi epätoivon vimmalla kylki edellä sivuun ja teki kuperkeikan Ledaa ja mustekalaa kohti. Sekään ei ollut paikallaan. Hän pyöriskeli ja syöksähteli pakokauhun vallassa umpimähkään ympäri huonetta, kompastui ja tömähti päin ikkunaa, joka onneksi oli ohjuksenkestävä, kimmahti takaisinpäin ja kaatui hengästyneenä ja mustelmilla tyylikkäänharmaan nahkasohvan taakse. Sohva ei ollut ennen ollut siinä.
  "Sisääntulotapanne saa minut otaksumaan, että teillä ei ole tarjota uutta materiaalia, hmm, Käsikirjalle juuri tällä haavaa", sanoi sliipattu henkilö. Hän nojasi istuessaan kyynärpäihinsä ja piteli sormenpäitä vastakkain. Käsittämätöntä, ettei tästä tavasta ole määrätty kuolemanrangaistusta.
  "Vai organisaation?" Ford karjui. "Organisaation muka! Pirun tyhmä sana kuvaamaan tätä lafkaa!"
  "Olemme täysin samaa mieltä. Surkea rakenne, liikaa resursseja, huonosti johdettu, liikaa juovuksissa. Ja se koski vasta päätoimittajaa", Harl sanoi.
  "Minä hoidan täällä vitsit", Ford ärähti.
  "Ei", sanoi Harl. "Te saatte hoitaa ravintolapalstan."
  Hän heitti eteensä pöydälle muovikortin. Ford ei tehnyt elettäkään ottaakseen sen.
  "Te mitä?" Ford sanoi.
  "Ei. Minä Harl. Te Prefect. Te hoitaa ravintolapalsta. Minä päätoimittaja. Minä istua tässä, käskeä teitä, te hoitaa ravintolapalsta. Ymmärtääkö te?"
  "Tapa!" Ford huusi. Hän huusi sen pyyhkeelleen.
  Pyyhe hypähti Harlin käsistä.
  Se ei johtunut siitä, että pyyhkeellä itsellään oli liikkellepanevaa voimaa, vaan siitä, että Harl hätkähti ajatusta että asia voisi olla niin. Seuraavaksi hän hämmentyi nähdessään Fordin hyökkäävän kohti kädet ojossa. Itse asiassa Ford syöksyi ottamaan luottokorttia, mutta sellaiseen asemaan kuin Harl oli päässyt ei päässyt sellaisessa organisaatiossa kuin Harl oli omaksumatta terveellisen vainoharhaista elämänkatsomusta. Hän ryhtyi järkeviin varotoimiin: heittäytyi taaksepäin, kolautti samalla päänsä rajusti ohjuksenkestävään ikkunaan ja vajosi sitten huolestuttavaan ja hyvin henkilökohtaiseen unimaailmaan.
  Tärkein vientiartikkeli oli mitänyttiläisen suosian nahka, mutta se ei käynyt kovin hyvin kaupaksi, koska kukaan täysjärkinen ei halunnut ostaa mitänyttiläisen suosian nahkaa. Kauppa kannatti nipin napin siksi, että Linnunradasta löytyy aina huomattava määrä tyyppejä, jotka eivät ole täysissä järjissään.
  Fordilla oli ikioma eettinen säännöstönsä. Eihän se hääppöinen ollut, mutta se oli hänen omansa ja hän piti siitä kiinni, kutakuinkin. Yksi säännöistä oli se, että hän ei koskaan ostanut juomiansa. Hän ei ollut ihan varma oliko sillä mitään tekemistä etiikan kanssa, mutta sitä on tultava toimeen sillä mitä on. Hän vastusti myös ehdottoman tiukasti kaikkiin eläimiin kohdistuvaa julmuutta, kaikkiin paitsi hanhiin. Lisäksi hän ei koskaan varastanut työnantajaltaan.
  Hän olisi voinut tehdä melkein mitä tahansa. Hän olisi voinut siirtää koko yhtiön omiin nimiinsä, mutta hän epäili, ettei se olisi jäänyt huomaamatta. Eikä hän edes halunnut sitä itselleen. Siitä olisi seurannut vastuuta, pitkiä työpäiviä toimistossa puhumattakaan suurista ja aikaavievistä petosoikeudenkäynneistä ja pitkistä linnareissuista.
  "Kuinka sinä sinne pääsit?" Arthur huusi ymmällään.
  "Et kai sinä kuvittele että minä kerron sinulle noin vain sen minkä keksimiseksi sain istua neljäkymmentä kevättä, kesää ja syksyä pylvään nenässä?"
  "Entä talvea?"
  "Mitä talvista?"
  "Etkö istu pylvään päässä talvisin?"
  "Vaikka olenkin suurimman osan elämästäni istunut pylvään päässä", ukko sanoi, "niin ei se merkitse sitä että olen idiootti. Talveksi menen etelään. Minulla on rantahuvila. Istun siellä savupiipun nokassa."
  'Varjele minua tietämästä sellaista, jota minun ei tarvitse tietää. Varjele minua tietämästä että on mahdollista tietää jotakin, jota en tiedä. Varjele minua tietämästä, että olen päättänyt olla tietämättä asioita joita olen päättänyt olla tietämättä. Amen.'
  Hän oli juuri lukenut kirjan, jonka päähenkilö oli viikon aikana puuhaillut puutarhassa, pelannut koripalloa, ollut mukana korjaamassa tietä, siittänyt lapsen ja sitten yllättäen kuollut janoon toiseksi viimeisessä luvussa. Arthur oli ärtyneenä selaillut kirjaa taaksepäin ja lopulta löytänyt toisesta luvusta lyhyen viittauksen jonkinlaiseen vesijohto-ongelmaan. Sillä lailla. Kaveri kuolee. Sellaista sattuu.
  Aluksen järjestelmät väittivät koko syöksyn ajan että kaikki oli aivan kunnossa ja hallinnassa, mutta kun alus sitten joutui rajuun syöksykierteeseen, niitti puolisen kilometriä metsää ja lopulta räjähti leimuavaksi tulipalloksi, kävi selväksi, ettei se ollut totta.
  Kun yritetään suunnitella jotakin täysin idioottivarmaa, niin tavallisesti erehdytään aliarvioimaan täysidioottien nerokkuus.
  "Laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, poikkeaa laitteesta, joka voi mennä epäkuntoon siten, että kun laite, joka ei mitenkään voi mennä epäkuntoon, menee epäkuntoon, on sitä mahdotonta korjata tai löytää uutta sen tilalle."
  Jos kyläläiset olisivat olleet avaruusalusasiantuntijoita, he olisivat heti huomanneet että se oli aika näppärä vekotin, pieni sulavalinjainen Hrundi, nelipaikkainen kaunotar, jossa oli suurin piirtein kaikki mahdolliset esitteessä mainitut lisävarusteet paitsi tehovektoristabilisoijaa johon vain nynneröt sortuivat. Tiukka kurvi trilateraalisen aika-akselin ympäri ei onnistu jos aluksessa on tehovektoristabilisoija. Hyvä on, onhan se vähän turvallisempi, mutta ohjattavuus kärsii.
  Ja kuka oli outo tyttö, joka seisoskeli mökin edessä, potkiskeli maata äkäisen näköisenä ja osoitti kaikin tavoin ettei halunnut olla siinä missä oli. Tuntui kummalta, että joku tuli peräti enigmaattisesta paikasta saakka vaunuilla, jotka olivat selvästi paranneltu versio niistä tulisista vaunuista jotka olivat tuoneet voileiväntekijän heidän luokseen, ellei hän edes halunnut olla missä oli.
  "-- Tiesitkö, että kuolemanrangaistusta on taas ehdotettu otettavaksi käyttöön vakuutusyhtiöiden johtajia varten."
  "Niinkö?" Arthur sanoi. "En tiennyt. Mistä rikoksesta?"
  Trillian rypisti otsaansa.
  "Mitä sinä tarkoitat, rikoksesta?"
  "Ai jaa."
  Pelottavinta vogoneissa oli heidän täysin mieletön päättäväisyytensä tehdä se mitä he olivat päättäneet tehdä. Ei kannattanut vedota heidän järkeensä, koska sitä ei ollut. Mutta jos piti päänsä kylmänä, saattoi joskus käyttää hyväkseen heidän älyttömän nuijaa sinnikkyyttään olla älyttömän nuijia. Ei se siitä johtunut, että heidän vasen kätensä ei niin sanotusti aina tiennyt mitä oikea teki, vaan hyvin usein oikeallakin kädellä oli siitä aika hämärä käsitys.
  Aika, kuten tiedämme, on suhteellista. Sitä voi matkustaa valovuosia kautta tähtitarhojen ja tulla takaisin, ja jos matkustaa valon nopeudella on vanhentunut vain muutamia sekunteja, kun kaksoisveli tai -sisar on vanhentunut vain muutamia sekunteja, kun kaksoisveli tai -sisar on vanhentunut kaksikymmentä, kolmekymmentä, neljäkymmentä tai kuinka monta vuotta tahansa siitä riippuen kuinka kauas toinen on matkustanut.
  Se on syvä henkilökohtainen järkytys, varsinkin jos ei ole tiennyt omistavansa kaksoisveljeä tai -sisarta.
  Viime vuosien aikana kello oli saanut kokea monenmoista, josta suurin osa ei kuulunut takuuehtojen piiriin. Ei hän tietysti olettanut, että takuuehdoissa erityisesti mainittaisiin että kellon taattiin toimivan vain maapallon painovoiman ja magneettikentän eriyisolosuhteissa ja vain silloin kun vuorokausi oli kaksikymmentäneljätuntinen eikä planeetta räjähtänyt jne. Ne olivat senlaatuisia erityisolettamuksia että jopa lakimiehet olisivat unohtaneet ottaa ne mukaan.
  Seuraavana päivänä Trashbarg tuli käymään ja puheli kaikenlaisia Bob-juttuja. Hän yritti vaikuttaa rauhoittavasti ja kehotti Randomia pohdiskelemaan jättimäisen pihtihännän mysteeriä. Random sanoi ettei jättimäistä pihtihäntää ollut olemassa ja Trashbarg muuttui hyvin kylmäkiskoiseksi ja vaitonaiseksi ja sanoi että Random joutuisi uloimpaan pimeyteen. Random sanoi että hyvä, siellä hän oli syntynytkin, ja seuraavana päivänä tuli paketti.
  Pitkään keskusteltiin ja väiteltiin siitä, missä maailmankaikkeuden niin sanottu "puuttuva eli pimeä aine" piileksi. Joka puolella Linnunrataa kaikkien tärkeimpien yliopistojen luonnontieteelliset tiedekunnat hankkivat aina vain monimutkaisempia laitteita tutkiakseen kaukaisten galaksien keskuksia ja sitten koko maailmankaikkeuden keskustaa ja laitoja, mutta kun asia lopulta selvisi, kävi ilmi että se oli juuri se aine johon laitteet pakattiin.
  "Anteeksi", se sanoi äkkiä, "minun on vain kalibroitava itseni. Kuuletko mitä minä nyt sanon?"
  "Mitä sinä sitten sanot?" Random tivasi.
  "Hyvä", lintu sanoi. "Entä kuuletko nyt?" Sillä kertaa se puhui huomattavasti korkeammalla äänellä.
  "Tietenkin!" Random vastasi.
  "Entä kuuletko tämän?" lintu kysyi nyt kolkon matalalla äänellä.
  "Kuulen kyllä!"
  Seurasi hetken hiljaisuus.
  "Ilmeisesti et", lintu sanoi parin sekunnin päästä.
  "Ymmärrän, edelleen liian monta, mutta ainakin lähestymme oikeita mittasuhteita. Hyvä. Ei, oikea vastaus on yksi appelsiini ja kaksi sitruunaa."
  "Mitä sitruunaa?"
  "Jos minulla on kolme sitruunaa ja kolme appelsiinia, ja menetän kaksi appelsiinia ja yhden sitruunan, niin mitä jää jäljelle?"
  "Täh?"
  "OK, vai siihen suuntaan aika sinun mielestäsi kulkee.--"
  "--Jos sinua kiinnostaa, voin kertoa, että sinun maailmassasi liikut vapaasti kolmessa ulottuvuudessa, joita sanot tilaksi. Liikut lineaarisesti neljännessä, jota sanot ajaksi, ja pysyt paikallasi viidennessä, joka on todennäköisyyden perusta. Sitten kaikki muuttuukin vähän monimutkaisemmaksi, ja ulottuvaisuuksissa 13-22 tapahtuu kaikenlaista sellaista mistä et halua tietää mitään. Tällä hetkellä sinun ei tarvitse tietää muuta kuin se, että maailmankaikkeus on paljon monimutkaisempi kuin kuvittelitkaan, vaikka jo ajattelisitkin että se on aika pirun monimutkainen. Voin olla käyttämättä sellaisia sanoja kuin 'piru' jos ne loukkaavat sinua."
  Taivas rupesi vaalenemaan lännessä, josta aurinko nousi. Arthur ei erityisemmin halunnut nähdä sitä. Sellaisen pirunmoisen yön jälkeen hän ei kerta kaikkiaan kaivannut enää mitään hemmetin päivää töpeksimään ympäriinsä.
  "Sinä et tajua kuinka tärkeää tämä on", Ford sanoi.
  "Mitä? Vaikka minun tyttäreni on ypöyksin jossakin päin Linnunrataa, niin sinusta minä en..."
  "Säälitään Linnunrataa myöhemmin", Ford sanoi.
  Fordin silmät soukkenivat.
  "Eikös tämä ole nyt sitä mitä teikäläiset sanovat sarkasmiksi, häh?"
  "Ajallista käänteistekniikkaa."
  Arthur tarttui päähänsä ja keinutteli sitä hitaasti edestakaisin.
  "Onko olemassa mitään inhimillistä keinoa", hän valitti, "jonka avulla voin estää sinua kertomasta minulle mikä se ajallinen käänteisperhanamikälie on?"
  "Minä hyppäsin pilvenpiirtäjän ikkunasta."
  Se piristi Arthuria.
  "Jaa", hän sanoi. "Hyppää uudestaan."
  "Minä hyppäsinkin."
  "Hmmm", sanoi Arthur pettyneenä. "Siitä ei siis ole mitään hyötyä."
  "Sanotaan nyt sitten vaikka että tajuan, niin sitten sinä voit kaikesta huolimatta jatkaa."
  "Elämä", hän sanoi, "tulee olemaan hyvin paljon vähemmän omituista ilman sinua!"
  Arthur oli aivan ihmeissään.
  "Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle mitään noin kaunista", hän sanoi.
  Ford huusi Arthurin korvaan: "Minne se sanoi meidän olevan menossa?"
  "Se puhui jotakin Kuninkaasta", huusi Arthur ja piteli kaikin voimin kiinni elukasta.
  "Mistä kuninkaasta?"
  "Sitä minäkin kysyin. Se puhui vain Kuninkaasta."
  "Minä en tiennytkään että on olemassa jokin erityinen Kuningas", Ford huusi.
  "En minäkään", huusi Arthur takaisin.
  "Paitsi tietysti Kuningas", Ford huusi. "Enkä usko että ukko tarkoitti häntä."
  Aikakauslehdissä oli vähän väliä stressitaulukoita. Työpaikan menetyksestä tuli viisikymmentä pistettä. Seitsemänkymmentäviisi sai avioerosta tai kampauksen muuttamisesta ja niin edelleen. Taulukoissa ei koskaan mainittu humanoideja tai Rupert-planeettaa, mutta Tricia oli varma että kyllä niistäkin muutama kymmenen pistettä heruisi.
  "Mistäkö kysymys? Vain yhdestä perhanan vieraasta avaruusaluksesta!"
  "Mistä? Missä?"
  "Regent's Parkissa. Iso hopeanhohtoinen kone. Joku tyttö ja lintu. Tyttö puhuu englantia ja heittelee ihmisiä kivillä ja haluaa että joku korjaa hänen kellonsa. Ala painua."
  Paikassa oli noin kolme muuta asiakasta. He istuivat pöydissä maistelemassa olutta. Noin kolme. Joidenkin mielestä heitä oli tasan kolme, mutta se ei ollut sellainen paikka, ei sellainen jossa oltiin turhantarkkoja.
  "Maksumääräys varmistetaan vasta kun juttu tulee perille. Olen järjestänyt niin, ettei lähetyspaikkaa saada selville. Varmistusta tämä lasku totisesti kaipaakin", hän lisäsi hiljaa ja katsoi oluttaan pirullinen virnistys huulillaan.
  "Vaikka et ole muuta ostanut kuin pari olutta ja sämpylät vai?"
  "Ja antanut laulajalle juomarahaa."
  "Kuinka paljon sinä sitä annoit?"
  Ford sanoi summan uudelleen.
  "En minä tiedä kuinka paljon se on", Arthur sanoi. "Paljonko se tekee punnissa? Mitä sillä saisi?"
  "Sillä voisi ostaa karkeasti arvioiden...hmm..." Ford siristi silmiään ja teki laskelmia päässään. "Sveitsin", hän lopulta sanoi.
   "Hetki vain", Ford huusi ja jatkoi neuvotteluaan huonepalvelun kanssa. "Sitten tarvitaan luonnonmukainen suojelualue niille eläimille, jotka eivät pärjää luonnossa", hän sanoi. "On järjestettävä ihmisiä etsimään parhaita paikkoja niille. Täytyy ehkä ostaa jokin Zairen kaltainen paikka ja ehkä joitakin saaria. Madagaskar. Baffin. Sumatra. Sellaisia paikkoja. Tarvitaan monenlaisia elinympäristöjä. Kuule nyt, en ymmärrä ollenkaan mikä ongelma tässä nyt on? Opettele delegoimaan. Palkkaa ihan kenet haluat. Pane töpinäksi. Luottoa kyllä löytyy. Ja sinihomejuustokastiketta salaatille. Kiitos."
  "Onko aulassa? Haluaisitko omistaa tämän hotellin? Saat sen, jos onnistut viidessä minuutissa ottamaan selville, mihin kaikkiin kerhoihin Tricia McMillan kuuluu. Pane koko juttu tämän huoneen laskuun."
  Ford Prefect ei ollut Stavron kerhon jäsen, vaikka olikin kerran pistäytynyt tämän toisella kerholla New Yorkissa. Fordilla oli hyvin yksinkertainen menetelmä sellaisiin kerhoihin pääsemiseksi joiden jäsen hän ei ollut. Hän vain livahti sisään heti kun ovi aukeni, osoitti takanaan tulevaa Arthuria ja sanoi: "Kaikki hyvin, hän on minun vieraani."
  Grebulonien Johtaja katsoi ryhtyneensä varsin myönteisiin toimiin, mutta siitä huolimatta kuukaudesta tuli hyvin onneton. Se oli aika lailla samanlainen kuin kaikki aikaisemmatkin kuukaudet, mutta nyt ei televisiosta enää tullut mitään. Hän rupesi sen sijaan kuuntelemaan viihdemusiikkia.

Sivun ylälaitaan
Takaisin pääsivulle


Valid HTML 4.01!