Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki -lainauksia

Uutiset   Hahmot   Planeetat   Linkit   Lainaukset   Muuta   Historia   Tietoja sivustosta   Vieraskirja
Villen kotisivut

<< Pääsivu
Kaikki

Linnunradan käsikirja liftareille
Maailmanlopun ravintola
Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki
Terve, ja kiitos kaloista
Enimmäkseen harmiton
>>

Hahmot tästä kirjasta Planeetat tästä kirjasta


  Joka-aamuinen kauhunhuuto kajahti Arthur Dentin kurkusta kun hän heräsi ja muisti äkkiä missä oli.
  Ei siinä mitään, että luola oli kylmä, eikä siinäkään että se oli kostea ja tunkkainen. Hän huusi siksi, että oli keskellä Islingtonia ja seuraava bussi tulisi vasta kahden miljoonan vuoden kuluttua.
  Ne jotka syntyvät kuolemattomiksi tietävät vaistomaisesti kuinka suhtautua siihen, mutta Wowbagger ei kuulunut heihin. Itse asiassa hän oli alkanut inhota niitä valaistuneita kusipäitä. Kuolemattomuus oli koitunut hänen osakseen vahingossa, valitettavan onnettomuuden kautta, jonka osatekijöinä olivat irrationaalinen hiukkaskiihdytin, nestepitoinen lounas ja pari kuminauhaa. Onnettomuuden tarkat yksityiskohdat ovat yhdentekeviä, koska kukaan ei ole koskaan onnistunut tuottamaan uudelleen täsmälleen samanlaista tilannetta, jossa vahinko sattui. Monet ovat yrittäneet, ja heistä on tullut tosi typerän näköisiä, tai kuolleita, tai molempia.
  "Onko yhtään sellaista elokuvaa, jota en olisi nähnyt jo kolmeakymmentätuhatta kertaa?"
  "Ei."
  "Uh."
  "Siellä menee Angstia avaruudessa. Sen olet nähnyt vain kolmekymmentäviisituhattaseitsemäntoista kertaa."
  "Tulen hulluksi", hän ilmoitti.
  "Mainio ajatus", sanoi Ford Prefect ja kömpi alas kiveltä, jolla oli istunut.
  Arthurin aivot tekivät voltin ja leuka pari punnerrusta.
  "Minäkin rupesin hulluksi joksikin aikaa", Ford sanoi. "Teki tosi terää."
  "Kävin Afrikassa", Ford sanoi.
  "Niin?"
  "Niin."
  "Millaista siellä oli?"
  "Ja tämäkö on luolasi?" kysyi Ford.
  "Olen huomannut kummallisia turbulensseja."
  Hän tuijotti kaukaisuuteen sen näköisenä kuin olisi ollut varsin mielissään jos tuuli juuri sillä hetkellä olisi dramaattisesti hulmauttanut hänen hiuksiaan, mutta tuuli puhalsi lehtien kimpussa vähän kauempana heistä.
  Arthur nyökkäsi ja rykäisi sitten.
  "Onko tässä kysymys jostain vogonioptikosta?" hän kysyi varovaisesti, "vai mitä sinä oikein höpiset?"
  "Pyörteistä aika-avaruusjatkumossa", sanoi Ford.
  "Aa", Arthur nyökkäsi, "ai niistä. Ai niitä on sielläkin?" Hän tunki kätensä aamutakin taskuihin ja katseli tietäväisen näköisenä kaukaisuuteen.
  "Mikä se oli?" sihahti Arthur.
  "Jokin punainen", sihisi Ford vastaukseksi.
  "Missä me ollaan?"
  "Jollakin vihreällä."
  "Muotoja", Arthur mutisi, "nyt kaivattaisiin muotoja."
  --
  "Onko tämä teidän sohvanne?" ääni sanoi.
  "Mikä se oli?" Ford kuiskasi.
  Arthur katsoi ylös.
  "Jokin sininen", hän vastasi.
  "Minkä muotoinen?" kysyi Ford.
  Arthur katsoi uudestaan.
  "Se on ihan poliisin muotoinen", hän supatti Fordille otsa syvissä rypyissä.
  "Eikö olekin mielenkiintoista?" sanoi ilmestys, joka vapisi Arthurin nenän edessä, vaikka luultavasti asia oli niin, että Arthurin katse vapisi ilmestykseen osuessaan. Hänen suunsakin vapisi.
  "M...m...m...m..." sanoi hänen suunsa.
  "Teidän joukkueenne taisi juuri voittaa", ilmestys sanoi.
  "M...m...m...m..." Arthur toisti ja korosti jokaista vavahdusta tökkäämällä Ford Prefectiä selkään.
  Ford hyräili jotakin. Se oli yksi ainoa toistuva sävel. Hän toivoi, että joku kysyisi mitä hän hyräili, mutta kukaan ei kysynyt. Jos joku olisi kysynyt, hän olisi sanonut hyräilevänsä Noel Cowardin laulun Hulluna tuohon poikaan ensimmäistä säettä yhä uudestaan ja uudestaan. Sitten hänelle olisi huomautettu, että hän lauloi vain yhtä säveltä, johon hän olisi vastannut, että ilmiselvistä syistä hän oli jättänyt "tuohon poikaan" osan pois. Häntä harmitti, ettei kukaan kysynyt.
  "Hän sanoi, että tavataan aluksella", Arthur sanoi.
  "Mitä berzkvarkkia se vanha hölmö aikoo?" Ford räjähti.
  "Aikoo tavata meidät aluksellaan parin minuutin päästä", Arthur sanoi kohauttaen olkapäitään tavalla, joka osoitti täydellistä ajattelusta luopumista.
  Aavemaiset mutta samalla väkivaltaiset hahmot, joiden saattoi erottaa liikkuvan paksun savupilven seassa, näyttivät esittävän merkillisiä parodioita krikettilyönneistä. Erona oli vain se, että pallot joita he mailallaan iskivät räjähtivät maahan osuessaan. Heti ensimmäinen räjähdys oli hälventänyt Arthurin epäilyn siitä, että kyseessä oli australialaisten margariininvalmistajien mainoskikka.
  "Noottisen uhkan!" kiljui Slartibartfast ja heilutti yhä käsiään.
  "Hän sanoo, että ne otti sen tuhkan. Niin minä ainakin luulen."
  He juoksivat edelleen.
  "Tuh...?" Ford sanoi.
  "Tuhkan", Arthur tiuskaisi. "Sen poltetun hilan jäännökset. Se on palkinto. Sen..." hän huohotti, "ne...ilmeisesti...otti." Hän pudisti päätään varovasti ikään kuin yrittäisi saada aivonsa asettumaan syvemmälle kallon sisällä.
  "Kumma juttu haluta kertoa meille", Ford kivahti.
  "Kumma juttu varastaa."
  Kesti hetken ennen kuin vanhus vastasi. Hän tuijotti laitteita sen näköisenä kuin mies, joka yrittää muuntaa päässään fahrenheiteja celsiuksiksi samalla kun hänen talonsa palaa poroksi.
  Bistromatiikka itsessään on yksinkertaisesti vallankumouksellinen uusi tapa ymmärtää numeroiden käyttäytymistä. Aivan samalla tavalla kuin Einstein huomasi, että avaruus ei ole absoluuttinen vaan riippuvainen havaitsijan liikkeestä ajassa, on nyttemmin ymmärretty, että luvut eivät ole absoluuttisia vaan riippuvaisia havaitsijan liikkeestä ravintoloissa.
  Useita biljoonia triljoonia tonneja hyperkuumia räjähtäviä vety-ytimiä kohosi hitaasti horisontin yläpuolelle ja onnistui näyttämään pieneltä kylmältä kosteahkolta pallolta.
  Jos haluatte tietää sanan vollahtaa merkityksen, ostakaa Squornshellousin suoslangisanakirja kirja-alennusmyynnistä tai vaihtoehtoisesti Maximegalon-suursanakirja. Yliopisto tulee olemaan varsin iloinen päästessään siitä eroon ja saadessaan näin lisää arvokasta pysäköintitilaa.
  "Seisoin lavalla. Edessäni ja takanani oli satoja maileja siltaa."
  "Kiiltelikö se?" patja innostui.
  "Kyllä se kiilteli."
  "Kaartuiko se juhlallisesti yli maiseman?"
  "Kyllä se kaartui juhlallisesti yli maiseman."
  "Ulottuiko se kuin hopealanka kauas aineettomaan usvaan?"
  "Kyllä", Marvin sanoi.
  --
  "Oliko se suurenmoinen tilaisuus?"
  "Kohtuullisen suurenmoinen. Koko tuhannen mailin pituinen silta kimaltelevine kaarineen romahti itsestään ja upposi valittaen liejuun vieden kaikki mukanaan."
  Jos kyseessä oli tunne, se oli täysin tunteeton. Se oli vihaa, leppymätöntä vihaa. Se oli kylmyyttä, ei niin kuin jää on kylmää vaan niin kuin muuri. Se oli persoonatonta, ei niin kuin ihmisjoukosta sattumanvaraisesti iskeytyvä nyrkki vaan niin kuin tietokoneella tulostettu pysäköintisakko. Ja se oli tappavaa - ja taaskaan ei niin kuin luoti tai veitsi on tappava, vaan niin kuin tiiliseinä keskellä moottoritietä.
  Tömps tömps.
  Surr.
  "Ilo saada palvella."
  "Pää kiinni."
  "Kiitos."
  Tömps tömps tömps tömps tömps.
  Surr.
  "Kiitos kun teette yksinkertaisen oven hyvin onnelliseksi."
  "Toivottavasti diodisi mätänevät."
  "Kiitos. Hauskaa päivän jatkoa."
  Tömps tömps tömps tömps.
  Surr.
  "On suuri nautinto saada avata teille..."
  "Häivy."
  "...ja tuottaa tyydytystä sulkeutua jälleen tietoisena hyvin suoritetusta työstä."
  "Minähän sanoin, että häivy."
  "Kiitos kun kuuntelitte tämän viestin."
  Tömps tömps tömps tömps.
  "Pulp."
  Hän tyhjensi lasin äkkiä ennen kuin mitään vakavaa ehti tapahtua. Sitten hän nappasi toisen ensimmäisen seuraksi ja lähetti sen katsomaan, että ensimmäinen voi hyvin.
  --
  "Minä en pärjää sen kanssa", Zaphod sanoi synkästi ja kulautti kolmannen ryypyn katsomaan miksi toinen ei ollut vielä raportoinut ensimmäisen voinnista. --
  Hän kaatoi uuden ryypyn toiseen kurkkuunsa ja idea oli, että se saavuttaisi edellisen nielussa, yhdistäisi voimansa sen kanssa ja että ne yhdessä saisivat toisen ryypyn ryhdistäytymään. Sitten kaikki kolme lähtisivät etsimään ensimmäistä sanoakseen sille pari valittua sanaa ja ehkä laulaakseen vähän.
  Hän ei ollut ihan varma, oliko neljäs ryyppy ymmärtänyt kaiken, joten hän lähetti viidennen selittämään suunnitelmaa tarkemmin ja kuudennen sen moraaliseksi tueksi.
  Lentämisen taidon tai oikeastaan niksin voi oppia.
  Kikka on siinä, että oppii paiskautumaan maata kohti osumatta siihen.
  "Tietokone?" hän kuiskasi uudestaan.
  "Mmmmm?"
  "Kun vapautan sinut suukapulasta..."
  "Mmmmm."
  "Muistuta minua, että annan itselleni turpaan."
  "Mmmmmmm?"
  "Kumpaan vaan. Nyt vastaa tähän. Yksi tarkoittaa kyllä ja kaksi ei. Onko se vaarallinen?"
  "Mmmm."
  "On vai?"
  "Mmmm."
  "Et kai sanonut 'mmmm' kahta kertaa?"
  "Mmmm mmmm."
  "Mmmmm."
  "Ja sitten meidän on lähdettävä", robotti sanoi aivan vakavana, "juhliin."
  "Älä", Zaphod sanoi yllättyneenä. "Pääsenkö mukaan?"
  "Et", robotti sanoi. "Me tapamme sinut."
  "Ihanko totta?" sanoi Zaphod asettaan heilutellen.
  "Kyllä", robotti sanoi, ja ne ampuivat hänet.
  Zaphod ällistyi niin perin pohjin, että niiden täytyi ampua uudestaan ennen kuin hän kaatui.
  Mutta vaikka näistä avaruusaluksista ja muista kuuluisista aluksista, jotka tulevat mieleen, sellaisista kuin Linnunradan avaruuslaivaston taistelualuksista - GSS Urheus, GSS Pelottomuus ja GSS Järjetön Uhkarohkeus - puhutaan pelonsekaisen kunnioittavasti, ylpeästi, innostuneesti, kiintyneesti, ihailevasti, kaipaavasti, kateellisesti, loukkaantuneesti, itse asiassa kaikkien hyvin tunnettujen tunteiden vallassa, niin eniten aitoa hämmästystä herätti Krikit Ensimmäinen, krikittiläisten ensimmäinen avaruusalus.
  "Siitä täytyy päästä eroon", Krikitin miehet sanoivat lähtiessään kotia kohti.
  Kotimatkalla he lauloivat monta melodista ja mietteliästä laulua rauhasta, oikeudenmukaisuudesta, moraalista, kulttuurista, urheilusta, perhe-elämästä ja kaikkien muiden elämänmuotojen tuhoamisesta.
  "Ne uskoo 'rauhaan, oikeuteen, moraaliin, kulttuuriin, urheiluun, perhe-elämään ja kaikkien muiden elämänmuotojen tuhoamiseen."
  Hän kohautti olkapäitään.
  "On sitä kuultu pahemmastakin."
  Hän rapsutteli jalkoväliään mietteliäänä.
  "Hohhoi", hän sanoi ja siemaisi taas vettä. Sitten hän piti lasia valoa vasten ja rypisti otsaansa. Hän käänteli lasia kädessään.
  "Hei, onks tässä vedessä jotain?" hän kysyi.
  "Ee, ei, herra tuomari", veden tuonut oikeudenpalvelija sanoi melko hermostuneesti.
  "No viekää se sitten pois", tiuskaisi oikeudellinen ylhäisyys, "ja pankaa siihen jotakin. Sain ajatuksen."
  SINUT ON OHJATTU POIS REITILTÄ.
  Valo sammui heti, eikä Arthur ollut ollenkaan varma että piti siitä. Se sammui jotenkin halveksivan rehentelevästi. Sitten Arthur yritti vakuuttaa itselleen, että se oli vain mielikuvituksen tekemä naurettava temppu. Neonkilpi joko palaa tai on sammuksissa riippuen siitä onko siinä sähkövirtaa vai ei. Se ei mitenkään voinut siirtyä tilasta toiseen halveksivan rehentelevästi.
  Suunnaton, käsittämättömän suuri huone näytti siltä kuin se olisi louhittu kallioon, ja se johtui siitä, että siihen se nimenomaan oli louhittu.
  Jokaisessa hänen kolmesta pienestä silmästään oli pistävä katse, joka näytti yhtä täysjärkiseltä kuin kala likusteripensaassa.
  "Minä olin krikettipelissä", hän kähisi.
  "Jos suoraan sanotaan niin se on inhottava peli" (sanoo Linnunradan käsikirja liftareille) "mutta toisaalta kuka tahansa joka on käynyt korkeammissa ulottuvuuksissa tietää, että siellä on aika vastenmielistä barbaariporukkaa, joka pitäisi lyödä lyttyyn ja päästää päiviltä, ja niin kyllä tehtäisiinkin jos vaan joku keksisi miten ohjuksen saa laukaistuksi suorassa kulmassa todellisuuteen nähden.
  KUUDES SÄÄNTÖ: Voittaja on se joukkue, joka ensiksi voittaa.
  Kymmenen minuuttia myöhemmin kun hän huolettomasti liiteli pilven läpi, isot ja erittäin huonomaineiset cocktailkutsut kopsahtivat häntä suoraan ristiselkään.
  Kuului ääni, jota hän ei heti pystynyt tunnistamaan, osittain siksi, ettei hän tuntenut sävelmää "Jätin jalkani Jaglan Betaan", ja osittain siksi, että orkesteri, joka soitti, oli hyvin väsynyt ja jotkut muusikoista soittivat 4/4- toiset 3/4- ja muutamat eräänlaisessa juopuneessa πr2-tahtilajissa siitä riippuen kuinka paljon kukin oli viime aikoina onnistunut nukkumaan.
  "Myöhemmin minut heitettiin avaruusaluksesta. Edelleen aamutakissani. Eikä avaruuspuvussa niin kuin sitä voisi kuvitella. Vähän sen jälkeen sain tietää, että planeettani oli alun perin rakennettu hiirilaumalle. Voit kuvitella miltä minusta tuntui. Sitten minua haukuttiin ja solvattiin. Itse asiassa minua on solvattu naurettavan usein, minua on haukuttu, loukattu, vähän väliä hajotettu osiin, jätetty ilman teetä ja äskettäin tein pakkolaskun suolle ja minun piti asua viisi vuotta kosteassa luolassa."
  "Ah!" pieni mies sanoi hurmaantuneena, "ja oliko sinulla hauskaa?"
  Juhlatalo ja Krikitin sota-alus näyttivät siinä kiemurrellessaan vähän kahdelta ankalta, joista ensimmäinen yritti tehdä kolmatta ankkaa toisen sisään samalla kun toinen yritti kovasti selittää, ettei se tuntenut olevansa valmis kolmanteen ankkaan vielä ja ettei se ainakaan halunnut, että tämä ensimmäinen tekisi kolmannen eikä ainakaan silloin kun hän oli juuri lentämässä.
  Hän otti vasaran vyöltään ja nosti sen näyttääkseen sen valtavaa rautapäätä. Näin hän samalla selvitti sellaisen mahdollisen väärinkäsityksen, että kanniskeli puhelinpylvästä mukanaan.
  "Jaa, että haluanko minä tapella", hän sihahti, ja se kuulosti siltä kuin joki olisi virrannut läpi terässulaton.
  "Juuri niin", Arthur sanoi yllättävän voimakkaalla ja sotaisalla äänellä. Hän heristeli nyrkkejään ikään kuin olisi tosissaan.
  "Mennäänkö ulos", hän ärähti Torille.
  "Selvä se", mylvi Tor kuin raivo härkä (tai tässä tapauksessa pikemminkin kuin raivo ukkosenjumala, mikä on paljon vaikuttavampaa) ja lähti.
  "Hyvä", sanoi Arthur, "päästiin eroon siitä. Slarty, toimita meidät pois täältä."
  Lopulta he tajusivat että tälle ongelmalle oli tehtävä jotakin ja säätivät lain, jonka mukaan jokaisen joka kantoi asetta silastisessa työssään (poliisi, turvamies, alakoulun opettaja, yms.) täytyi hakata perunasäkkiä ainakin neljäkymmentäviisi minuuttia joka päivä purkaakseen ylimääräiset aggressionsa.
  Hila-avain oli koottu uudelleen. Sen osat hohtivat ja kimalsivat: voiman ja vallan Teräspilari (eli Marvinin jalka), vaurauden Kultainen poikkipuola (eli Äärettömän epätodennäköisyysmoottorin sydän), teiteen ja järjen Akryylimuovipilari (eli argabuthonilainen Oikeuden Valtikka), Hopeinen Poikkipuola (eli Rorypalkinto Kaikkein Turhanaikaisimmasta Sanan 'Vittu' Käytöstä Vakavamielisessä Käsikirjoituksessa) ja uudelleen koottu luonnon ja henkisyyden Puupilari (eli poltetun hilakepin Tuhka, joka symboloi englantilaisen kriketin kuolemaa).
  "-- Jos minä sanoin jotain niin ne iski heti tajun kankaalle. Me käytiin tosi upeita keskusteluja: 'Hei...uuh! Moi kaikki...uuh! Mitä jos...uuh!' Siitä riitti ajanvietettä tuntikausiksi."
  "Hei, Trillian", Ford Prefect kuiskasi.
  "Mitä?" Trillian sanoi.
  "Mitä sinä oikein teet?"
  "Ajattelen."
  "Hengitätkö aina tuolla tavalla kun ajattelet?"
  "En minä huomannut hengittäväni."
  "Se minua huolestuttikin."
  "Moi", tietokone sanoi iloisesti kun tätä oli jatkunut minuutin verran, "sinulla on kolme pistettä. Paras tulos tähän asti on seitsemänmiljoonaa viisisataayhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta kaksisataa..."
  "Kaikki lepää nukkuen", Marvin jorisi,
  "minä siitä piittaa en,
  infrapunavalon näen.
  Vihaan yötä ankeaa."
  "Levolle kun lasken pään,
  silloin sähkölampaat nään,
  en saa unta vähääkään.
  Vihaan yötä ankeaa."
  "-- Tuo nuori nainen", hän lisäsi odottamatta, "on yksi kaikista niistä vähiten valistumattomista epä-älyllisistä elämänmuodoista, joiden tapaamista minulla on ollut syvällinen ilon puute olla kykenemättä välttämään."
  "Supernovapommiko?" Marvin kysyi. "Se on hyvin pieni pommi."
  "Älä?"
  "Se voi tuhota koko maailmankaikkeuden", Marvin lisäsi. "Aika hyvä idea minusta. He eivät vain saa sitä toimimaan."
  "Mikseivät saa, jos se kerran on niin nerokas?"
  "Se on nerokas", Marvin sanoi, "he eivät. --"
  Robotti heilautti tapparaansa, joka osui pieneen valkoiseen palloon.
  Pieni valkoinen pallo oli Supernovapommi.
  Se oli pikkuruisen pieni pommi, joka oli suunniteltu tuhoamaan koko maailmankaikkeus.
  Supernovapommi lensi ilman halki ja osui kokoushuoneen seinään, johon tuli paha lommo.
  "Suokaa anteeksi", hän sanoi. "Tuhka. Minulla on se. Ne valkoiset robotit varastivat sen hetki sitten. Se on minulla tässä pussissa. Se oli nähkääs osa Hidasaikakuoren Avainta ja te kai arvaatte loput. Tärkeintä on että minulla on se. Mitä minun pitäisi sille tehdä?"
  Poliisi kertoi hänelle, mutta Arthur oletti, että tämä puhui vertauskuvallisesti.
  Suhteellisuudessa aine kertoo avaruudelle kuinka kaareutua ja avaruus aineelle kuinka liikkua.
  Kultasydän kertoi avaruudelle kuinka mennä solmuun ja pysäköi itsensä siististi Argabuthonin oikeussalin teräsmuurien sisäpuolelle.
  He tiesivät, että kun sateet alkoivat, se oli merkki.
  Kun sateet loppuivat, se oli merkki.
  Kun tuuli nousi, se oli merkki.
  Kun tuuli laantui, se oli merkki.
  Kun keskiyöllä täyden kuun aikaan syntyi kolmipäinen vuohi, se oli merkki.
  "Arthur Phil..." se sanoi ja katsoi tiukasti Arthuria ja sitten muistilistaansa. Hän rypisti otsaansa ja katsoi Arthuria uudestaan.
  "Sinuthan minä olenkin jo hoidellutkin, vai mitä?"

Sivun ylälaitaan
Takaisin pääsivulle


Valid HTML 4.01!