Linnunradan käsikirja liftareille -lainauksia

Uutiset   Hahmot   Planeetat   Linkit   Lainaukset   Muuta   Historia   Tietoja sivustosta   Vieraskirja
Villen kotisivut

<< Pääsivu
Kaikki

Linnunradan käsikirja liftareille
Maailmanlopun ravintola
Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki
Terve, ja kiitos kaloista
Enimmäkseen harmiton
>>

Hahmot tästä kirjasta Planeetat tästä kirjasta


  Linnunradan läntisen kierteishaaran hyljityllä, kartoittamattomalla laidalla on pieni merkityksetön keltainen aurinko. Sitä kiertää noin 150 miljoonan kilometrin etäisyydellä pieni ja mitätön, sinivihreä planeetta, jonka apinoista polveutuvat asukkaat ovat niin alkukantaisia että heidän mielestään digitaalikello on varsin hieno keksintö.
  "Mutta suunnitelmat ovat olleet näytteillä..."
  "Näytteillä? Mutta minun oli kömyttävä kellariin katsomaan niitä."
  "Näyttelyosaston toimisto on kellarissa."
  "Taskulampun kanssa."
  "No, sähköt olivat kaiketi poikki."
  "Samoin kuin portaat."
  "Hyvä on, mutta joka tapauksessa te näitte ilmoituksen tien rakentamisesta."
  "Kyllä", Arthur sanoi, "kyllä minä näin. Se oli näytteillä lukitun arkistokaapin alimmassa laatikossa käytöstä poistetussa vessassa jonka ovessa luki Varokaa leopardia!"
  "Minun mielessäni", herra Prosser murahti, "ei ole käväissyt edes aavistusta siitä että alkaisin suunnitella", hän jatkoi nojautuen taapäin, "moisen mahdollisuuden pohtimista."
  Pyyhe, kirjassa sanotaan, on ehkä kaikkein käyttökelpoisin esine peukalokyytiläisen tavaroista. Ensinnäkin sillä on käytännöllistä arvoa: Siihen voi kääriytyä matkatessaan Jaglan Betan kylmien kuiden pinnalla. Sen päällä voi maata Santraginus V:n hohtavilla marmorihiekkarannoilla ja hengittää merien juovuttavia tuoksuja. Sen alle voi nukahtaa Kakrafoonin erämaassa punaisten aurinkojen lempeässä loisteessa. Sitä voi käyttää purjeena pikku lautassaan purjehtiessaan myötävirtaan pitkin Mothin raskasvetisiä jokia. Jos pyyhkeen kastelee, sitä voi käyttää lähitaisteluaseena. Sen voi kääriä päänsä ympäri päästäkseen hengittämästä myrkyllisiä kaasuja tai välttääkseen Traal-planeetan verenhimoisen sontiaismolottajan katsetta -- Pyyhettä voi käyttää merkinantovälineenä pulaan joutuessaan, ja tietenkin siihen voi kuivata itsensä, jos se vielä näyttää kyllin puhtaalta kaiken tämän jälkeen.
  Tärkeintä pyyhkeessä ovat kuitenkin sen edustamat henkiset arvot. Jos kulkuri (= ei-peukalokyytiläinen) huomaa että peukalokyytiläisellä on pyyhe tallella, hän olettaa jostain tuntemattomasta syystä automaattisesti että tällä on mukanaan myös hammasharja, pesurätti, saippua, peltirasiallinen keksejä, juomaleili, kompassi, kartta, narukerä, hyttyssuihke, sadeasu, avaruuspuku ja muuta pientä. Kaiken lisäksi kulkuri lainaa mielellään pyyhkeen omistajalle minkä tahansa edellä mainituista esineistä tai jotain muuta minkä peukalokyytiläinen voi väittää vahingossa "kadottaneensa". Kulkurit ovat sitä mieltä, että kuka tahansa, joka pystyy liftaamaan Linnunrataa pitkin ja poikin, ottamaan sitä niskasta ja ravistelemaan sitä, pysyttelemään hengissä epämääräisissä paikoissa, taistelemaan läpi ylivoimaisten esteiden ja olemaan koko ajan selvillä siitä missä hänen pyyhkeensä on, on selvästikin mies jota ei parane jättää pois laskuista.
  "Mikä tuo oli?" hän kiljaisi.
  "Älä hätäile", Ford tyynnytteli, "eivät ne ole aloittaneet vielä".
  "Luojan kiitos!" Arthur puuskahti helpottuneena.
  "Luultavasti siellä vain hajotetaan sinun taloasi", Ford tokaisi ja tyhjensi viimeisen kolpakollisen.
  "Whhhrrrr..." Arthur Dent sanoi. Hän aukaisi silmänsä.
  "Täällä on pimeää", hän huomautti.
  "Aivan", Ford Prefect myönsi. "Täällä on pimeää."
  "Ei ole valoja", Arthur Dent sanoi. "Pimeää, ei valoja."
  Ford ei ollut koskaan oppinut ymmärtämään, miksi ihmisillä oli tapana toistella sellaisia täysin itsestään selviä asioita, kuten kaunis ilma tänään tai oletpas sinä pitkä tai voi hyvä luoja, te olette näköjään pudonnut kymmenen metriä syvään kaivoon, oletteko te kunnossa?
  Ford Prefectin oikean nimen voi lausua ainoastaan eräällä nykyjään jo lähes unohdetulla betelgeuzelaisella murteella. -- Koska Ford ei ollut koskaan oppinut lausumaan omaa nimeään, hänen isänsä oli kuollut häpeästä, mikä on yhä tappava tauti monissa osissa Linnunrataa. Koulussa hän sai lempinimen Ix joka tarkoittaa Betelgeuze V:n kielellä "poikaa joka ei pysty tyhjentävästi selittämään mikä Hrung oikeastaan on eikä sitäkään, miksi se päätti romahtaa Betelgeuze VII:ssä"
  "Huuto huuto möykkä möykkä huuto möykkä huuto uurrgh möykkä huuto möykkä pitäisi olla hauskaa."
  "Minä kieltäydyn todistamasta olevani olemassa", sanoo jumala, "sillä todisteet tekevät uskon tarpeettomaksi, ja ilman uskoa minä en ole mitään."
  "Mutta", sanoo ihminen, "Baabelinkala on kiistaton todiste olemassaolostasi, eikö vain? Mitään sen kaltaista ei olisi voinut kehittyä sattumalta. Se todistaa että sinä olet olemassa, joten omien perustelujesi mukaan sinä et ole olemassa. M.O.T."
  "No voihan nenä", sanoo jumala. "Tuota minä en ollut tullut ajatelleeksikaan", ja katoaa kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan.
  Mestarirunoilija Grunthos mahtipontisen lausuessa runoaan "Oodi pienelle vihreälle möykylle jonka löysin kainalostani juhannuspäivän aamuna" neljä kuulijaa menehtyi sisäiseen verenvuotoon, ja ainoa keino jolla Keski-Linnunradana taiteilijoiden liiton vilunkilautakunnan puheenjohtajan onnistui selvitä hengissä oli järsiä toinen jalkansa poikki.
  "Oi kurjulaiset kultamunat joita mielessäni haudon / ne unelmissain riutoo ikihaamuina kellarissain / ja kuin tyrän saanut ampiainen surrrraaaa. / Ah, kuinka sua kaipaan / sa sydänkäppyräisein mun. / Sa roikutat mua tuskassain kuin taudinlyömä kurttumöykkiäinen / Sulle tahdon antaa lempeni ma palavaisen / ja ostaa kioskilta kerrospurilaisen."
  Linnunradan käsikirja liftareille määrittelee Siriuksen kybernetiikkayhtiön markkinointiosaston "laumaksi aivottomia kusipäitä, jotka ammutaan ensimmäisinä, kun vallankumous alkaa".
  Yllättävää kyllä, Encyclopedia Galactican laitos joka putosi aikarepeämän läpi tuhat vuotta ajassa eteenpäin määrittelee Siriuksen kybernetiikkayhtiön markkinointiosaston "laumaksi aivottomia kusipäitä, jotka ammuttiin ensimmäisinä, kun vallankumous alkoi."
  Marvin tuijotti ovea inhoten samalla kun sen päättelypiirit raksuivat etovasti ja harkitsivat oven kohdistuvan fyysisen väkivallan mahdollisuutta. Mutta ylemmät virtapiirit keskeyttivät toiminnan ja sanoivat: Ei kannata. Ei maksa vaivaa. Kaikki on turhaa. Vielä ylemmät virtapiirit analysoivat huvikseen oven ja ihmisen aivosolun molekyylirakenteen. Ylimääräisenä numerona ne mittasivat lähimmän kuutioparsekin sisältämän vetyatomien lähettämän säteilyn määrän ja katkaisivat sitten virran kyllästyneenä.
  "Käykö meille aina näin, kun me käytämme ääretöntä epätodennäköisyysmoottoria?"
  "Pelkäänpä että se on hyvin todennäköistä."
  "Moi, kaikki. Täällä puhuu Eddie, aluksenne tietokone. Minulla menee hienosti, ja olen varma että minusta on huisin kiva suorittaa jokainen tehtävä jonka te viitsitte minulle antaa."
  "Onko tällä aluksella yhtään teetä?"
  Koneen toimintaperiaate oli varsin mielenkiintoinen. Kun käyttäjä painoi juoma-nappia, kone suoritti nopean tutkimuksen kyseisen henkilön makunystyröistä, teki spektrianalyysin hänen aineenvaihdunnastaan ja lähetti hänen hermoratojaan pitkin pieniä testiärsykkeitä saadakseen selville, mikä kyseiselle henkilölle maistuisi. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt selvittämään näiden toimenpiteiden mielekkyyttä, sillä Ravintomaatti tarjoaa poikkeuksetta käyttäjälleen muovimukillisen nestettä joka on melkein mutta ei täysin erilaista kuin tee. Ravintomaatin on suunnitellut ja sitä valmistaa Siriuksen kybernetiikkayhtiö jonka valitusosasto kattaa nykyään kaikki Sirius Tau Cetin aurinkokunnan kolmen ensimmäisen planeetan suurimmat mantereet.
  "On todella imartelevaa, että teidän planeettaamme kohdistuva kiinnostuksenne on niin palavaa. Sallikaa meidän siis vakuuttaa että teidän alustanne lähestyvät ohjukset on varattu ainoastaan meidän innokkaimmille asiakkaillemme ja että niiden viritetyt ydinkärjet ovat pelkkä ylimääräinen huomaavaisuuden osoitus. Toivomme että asiakassuhteemme jatkuu jossain tulevassa elämässä... Kiitos."
  "Todella hieno oivallus. Kytkeä nyt epätodennäköisyysmoottori päälle ilman suojakenttää. Hei, kaveri. Sinä pelastit meidän henkemme."
  "No", Arthur sanoi. "Eihän tuo nyt mitään..."
  "Eikö? No, ei sitten. Unohda koko juttu. Tietokone, me laskeudumme."
  "Mutta..."
  "Minähän sanoin että unohda koko juttu."
  Kumma kyllä, ainoa ajatus joka käväisi pelargoniruukun mielessä koko putoamisen aikana oli "Aina sama juttu!" Monet ovat myöhemmin väittäneet että jos me tietäisimme tarkalleen, miksi pelargoniruukku mietti juuri näin, me tietäisimme huomattavasti enemmän maailmankaikkeuden todellisesta olemuksesta.
  "Mitä pitäisi tehdä jos sattuu olemaan maanisdepressiivinen robotti? Ei, älä viitsi vastata. Minä olen viisikymmentätuhatta kertaa sinua älykkäämpi, enkä minäkään tiedä vastausta siihen. Minä saan päänsäryn, kun yritän laskeutua teidän älykkyystasollenne."
  "Oletko sinä tullut hulluksi?"
  "En ole jättänyt sitäkään mahdollisuutta vielä pois laskuista", Zaphod sanoi hiljaa. "Tiedän itsestäni vain sen verran mitä pystyn päättelemään näissä olosuhteissa. Eikä näissä olosuhteissa ole hurraamista."
  "Tuota..." Arthur yritti. "Tuota..." Hänestä alkoi tuntua kuin miehestä jonka aviomies tavoittaa rysän päältä omasta makuuhuoneestaan ja tyytyy vaihtamaan pari sanaa säästä ja puhtaan paidan ennen kuin poistuu tyynenä ovesta.
  "Tule", vanhus sanoi. "Tule nyt tai me myöhästymme."
  "Myöhästymme?" Arthur sanoi. "Mistä?"
  "Mikä sinun nimesi on, mies?"
  "Dent, Arthur Dent", Arthur sanoi.
  "Myöhästymme kuin entinen dentarthurdentmies", vanhus sanoi vakavalla äänellä. "Se on tietynlainen uhkaus." Jälleen kerran hänen vanhoihin väsyneisiin silmiinsä ilmestyi haikea katse. "Minä en ole koskaan ollut kauhean hyvä uhkailemaan, mutta olen kuullut väitettävän että ne yleensä tehoavat."
  "Hiiret olivat raivoissaan."
  "Hiiret olivat raivoissaan?"
  "Kyllä vain", vanhus sanoi lempeästi.
  "Niin varmaan. Puhumattakaan koirista ja kissoista ja vesinokkaeläimistä, mutta..."
  -- he rakensivat suunnattoman suuren supertietokoneen joka oli niin ällistyttävän älykäs että jo ennen kuin sen muistiyksiköt ehdittiin kytkeä, se oli aloittanut olettamuksesta ajattelen, olen siis olemassa ja päätynyt riisivanukkaan ja tuloverotuksen olemassaolon välttämättömyyteen ennen kuin joku ehti vetäistä töpselin seinästä.
  "Me vaadimme sisäänpääsyä!" nuorempi miehistä karjui ja tökkäsi nättiä nuorta sihteeriä kyynärpäällä kurkkuun.
  "Älkää yrittäkö!" vanhempi möykkäsi. "Te ette pysty pitämään meitä ulkopuolella!" Hän tuuppasi apulaisohjelmoijan ulos ovesta.
  "Me vaadimme että te ette pysty pitämään meitä ulkopuolella!" nuorempi uhosi, vaikka olikin jo onnistunut pääsemään sisään eikä kukaan yrittänytkään poistaa häntä huoneesta.
  "Minä halusin vain sanoa", tietokone jyrisi, "että minun piirini on jo peruuttamattomasti kytketty suorittamaan laskutoimitusta jonka tarkoituksena on saada Vastaus Elämään, Maailmankaikkeuteen ja Kaikkeen..." se vaikeni hetkeksi tyytyväisenä saatuaan kaikkien huomion puoleensa ja jatkoi sitten hieman hiljaisemmalla äänellä "...mutta ohjelman ajaminen vie jonkin aikaa."
  Fook vilkaisi kärsimättömänä kelloaan.
  "Kuinka kauan?" hän kysyi.
  "Seitsemän ja puoli miljoonaa vuotta", Syvä Miete vastasi.
  "Meille sattui hyvin harmittava tapaturma", hän selitti. "Yhdestä elämää ylläpitävästä tietokoneesta oli palanut diodi, ja kun me yritimme herättää siivoushenkilökuntaa, huomasimme että he olivat kuolleet jo kolmekymmentätuhatta vuotta sitten. Minä vain ihmettelen kuka korjaa pois ne ruumiit. No, istupa tuohon niin minä kytken sinut laitteisiin."
  Hän viittasi Arthuria istumaan tuoliin joka näytti siltä kuin se olisi tehty stegosauruksen rintakehästä.
  "Se on tehty stegosauruksen rintakehästä", vanhus selitti.
  "Hyvä on", Syvä Miete sanoi. "Vastaus Perimmäiseen Kysymykseen..."
  "Niin...!"
  "Elämästä, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta..." Syvä Miete sanoi.
  "Niin...!"
  "On..." Syvä Miete sanoi ja piti pienen tauon.
  "Niin...!"
  "On..."
  "Niin...!!!...?"
  "Neljäkymmentäkaksi", Syvä Miete sanoi äärettömän juhlallisesti ja rauhallisesti.
  "Zaphod! Herää!"
  "Mmmmmmmmmmmwwwrrrrr?"
  "Hei, ylös siitä! Herää!"
  "Anna minun pysyä lestissäni, joohan?" Zaphod murahti ja kierähti kauemmas äänestä ja takaisin uneen.
  "Haluatko että minä potkaisen sinua?" Ford kysyi.
  "Olisiko siitä sinulle iloa?" Zaphod vastasi unisella äänellä.
  "Ei."
  "Ei minullekaan. Miksi sinä sitten kysyit? Lakkaa kiusaamasta minua."
  "Luulet siis että menit Yoodenin vierailun jälkeen ropeloimaan omia aivojasi?"
  "Hän oli pirun hyvä ylipuhumaan ihmisiä."
  Tuhansien vuosien ajan mahtavat alukset halkoivat galaksien välistä tyhjyyttä ja syöksyivät lopulta kirkuen kohti ensimmäistä tiellensä osunutta planeettaa - joka sattui olemaan Maa. Hirveän mittakaavassa tapahtuneen virhelaskelman takia pieni koira nielaisi koko mahtavan taistelulaivaston.
  "No, minä tarkoitan vain että eläköön idealismi, eläköön puhdasoppinen tutkimustyö, eläköön totuuden etsiminen kaikissa muodoissaan, mutta pelkään pahoin että jossain vaiheessa sitä alkaa epäillä että jos minkäänlaista totuutta yleensä on olemassa, ainoa totuus on että koko maailmankaikkeuden moniulotteista äärettömyyttä ohjailee joukko mielipuolia. Ja jos meidän täytyy odottaa toiset kymmenen vuotta vain saadaksemme edellä mainitun vastauksen tai sen sijaan yksinkertaisesti kaappaamme rahat ja juoksemme minkä käpälistä pääsemme, niin minä ainakin olen pienen verryttelyn kannalla", Frankie uhosi.
  Tilanne: Arthurilta aiottiin avata pää, Trillian ei pystynyt auttamaan häntä ja Fordin ja Zaphodin kimppuun oli käymäisillään lauma koviksia joilla oli sekä painoetu että tehokkaampi aseistus.
  Kaiken kaikkiaan heidän kannaltaan oli hyvin onnekas sattuma että juuri tuolla hetkellä planeetan joka ainoa hälytyslaite päästi korvia huumaavan metelin.
  "Hei, nehän ampuvat meitä", Arthur valitti pieneksi palloksi käpertyneenä. "Minä olin kuulevinani että he eivät halua ampua meitä."
  "Niin minäkin luulin kuulleeni", Ford vahvisti.
  "Kuulehan nyt, kaveri", megafoni sanoi. "Sinä et ole tekemisissä keidenkään typerien, murhanhimoisten jauhoaivojen kanssa joilla on hiusraja kulmakarvojen tasalla, pienet siansilmät ja kolmenkymmenen sanan sanavarasto. Täällä on pari älykästä ja herkkätunteista kaveria, joista te varmasti pitäisitte, jos me olisimme tavanneet toisenlaisissa olosuhteissa. Minulla ei ole tapana kuljeskella ympäriinsä ja ammuskella ihmisiä ilman syytä ja kehuskella sillä sitten joissain avaruuspoliisin vakiräkälöissä, kuten muutamat jeparit joita voisin mainita! Minä ammuskelen ihmisiä ilman syytä ja puran sen jälkeen syyllisyydentuntojani tyttöystävälleni tuntikaupalla!"
  "Eli antaudutteko te suosiolla", toinen poliiseista huusi, "vai pitääkö meidän savustaa teidät ulos sieltä?"
  "Kumpi teistä olisi kivempaa?" Ford kiljui.
  Millisekunnin kuluttua ilma alkoi taas kiehua, kun Kill-O-Zapin energiavasama toisensa jälkeen iskeytyi heidän edessään olevaan muistiyksikköön.
  "Hyvä on", Ford sanoi. "Minä menen katsomaan."
  Hän vilkaisi toisia.
  "Eikö kukaan aio sanoa: Ei, et saa, anna minä menen sinun sijastasi?"
  Kaikki pudistivat päätään.
  "No jaa", Ford sanoi ja nousi pystyyn.
  R on nopeuden mitta joka tarkoittaa kohtuullista vauhtia joka ottaa huomioon kuljettajansa ja matkustajansa ruumiillisen ja henkisen hyvinvoinnin ilman että asianomaiset myöhästyvät viittä minuuttia enempää. Tästä syystä se on äärettömän vaihteleva arvo joka riippuu olosuhteista, sillä kaksi edellä mainittua tekijää vaihtelevat sekä nopeuden absoluuttisen arvon suhteen että kolmannen seikan tiedostamisen kannalta. Jos tähän yhtälöön ei suhtaudu rauhallisesti, se saattaa aiheuttaa melkoisen henkisen paineen, vatsahaavan tai jopa kuoleman.
  R17 ei ole mikään tietty nopeus, mutta se on selvästikin aivan liian suuri.
  "Tuo aluskin vihasin minua", se sanoi alakuloisesti osoittaen poliisien kulkuneuvoa.
  "Tuo alus?" Ford kysyi innostuneena. "Mitä sille oikein tapahtui? Tiedätkö sinä?"
  "Se vihasi minua koska minä menin juttelemaan sille."
  "Juttelemaan?" Ford riemastui. "Mitä sinä tarkoitat?"
  "Hyvin yksinkertaista. Minä olin hyvin kyllästynyt ja masentunut, joten minä kytkin itseni sen ulkopinnassa olevaan tietokoneistukkaan. Juttelin sen tietokoneen kanssa ummet ja lammet ja selvitin sille näkemyksiäni maailmankaikkeudesta", Marvin selitti.
  "Ja mitä sitten tapahtui?" Ford hoputti.
  "Se teki itsemurhan", Marvin sanoi ja lähti köpöttelemään kohti Kultasydäntä.
  Linnunradan jokaisen suuren sivilisaation historia käy läpi kolme selvästi määriteltävää vaihetta: selviytymisen, uteliaisuuden ja sivistyksen vaiheet, jotka tunnetaan myös miten, miksi ja missä -vaiheina.
  Esimerkiksi ensimmäiselle vaiheelle on luonteenomaista kysyä "Miten saamme syötävää?", toiselle "Miksi me syömme?" ja kolmannelle "Missä syömme lounasta?"
  "Okei, baby. Pitele kunnolla kiinni", Zaphod sanoi. "Mennään pienelle murulle Maailmanlopun Ravintolaan."

Sivun ylälaitaan
Takaisin pääsivulle


Valid HTML 4.01!